in detail
Nykytaiteen museo Kiasma avattiin toukokuussa 1998. Jo avajaisviikonloppuna Kiasmaan virtasi 30 000 uteliasta kävijää. Tämän jälkeen Kiasma on ottanut paikkansa yleisön kohtauspaikkana. Miljoonas kävijä asteli Kiasmaan toukokuussa 2001. Kahden miljoonan kävijän raja ylitettiin viisi vuotta myöhemmin, toukokuussa 2006.
Keskeinen sijainti ja helppo lähestyttävyys ovat selityksiä museon kävijämääriin. Kiasma on löytänyt paikkansa Helsingin ja Suomen kulttuurikentässä.
Kiasman ohjelmisto on monipuolinen. Päänäyttelyitä täydentävät Studio K:n ja Kontin tiheämmin vaihtuvat näyttelyt ja taideprojektit. Museon kokoelmiin kuuluu yli 9000 teosta, joita esitellään teemoiltaan vaihtelevissa kokoelmanäyttelyissä. Kiasma-teatteri puolestaan laajentaa museon toimintaa esittävien taiteiden suuntaan. Taideohjelmistoa täydennetään tarjoamalla kävijöille syventävää tietoa, toimintaa ja tapahtumia, koulutusta sekä mahdollisuuksia mielipiteen vaihtoon.
Kiasma on ottanut aktiivisen roolin ohjelmistonsa ja toimintaideansa markkinoinnissa. Museo on myös kehittänyt uusia yhteistyön muotoja ja ollut mukana näyttämässä suuntaa kulttuurin ja yrityselämän toimivalle yhteistyölle. Kiasman omaksuma toimintalinjaus yhdessä talon arkkitehtuurin kanssa on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta Kiasmaa kohtaan.
Kiasma on toimintansa alusta saakka tehnyt läheistä yhteistyötä yritysmaailman kanssa. Yritysyhteistyö on tärkeä osa Kiasman strategista toimintaa ja yrityskumppanit ovat näkyvä osa Kiasman arkea.
Yrityksille yhteistyö Kiasman kanssa mahdollistaa useita erilaisia toimintoja. Yhteistyön kautta yritysten on mahdollista kehittää myönteistä julkisuuskuvaa ja tarjota omille sidosryhmille ainutkertaisia kokemuksia.
The museum on google maps: