in detail
Kaupunginmuseon yksiköitä ovat Historiallinen museo, Taidemuseo, Julistemuseo, Hiihtomuseo, Radio- ja tv-museo, Sotilaslääketieteen museo sekä kuva-arkisto. Sen päätoimipaikka on Lahden linja-autoaseman takana olevassa puistossa sijaitseva Fellmanin kartano, jossa myös Lahden historiallinen museo sijaitsee. Museossa on vaihtuvia näyttelyitä.
Hiihtomuseo
Hiihtomuseon perusnäyttelyssä "Selän henkeä ja hohtavia hankia" voi tutustua suksen ja hiihdon historiaan sekä suomalaisten tähtihetkiin Salpausselällä ja maailmanmestaruuskisoissa Lahdessa. Museon hauskimpiin toimintapisteisiin kuuluu mäkihyppysimulaattori, jossa voi turvallisesti kokeilla Lahden suurmäestä hyppäämistä. Toimintaa on tarjolla myös kivääri- ja pistooliradalla, laskettelusimulaattorissa ja sisäladulla. Suomen talviurheilun tähtihetket löytyvät videokioskista. Vaihtuviin näyttelyihin pääsee tutustumaan Hiihtomuseon yläkerran salissa ja parvella.
Lahden Hiihtoseuran Veteraaniosasto käynnisti hiihtomuseotoiminnan 1958. Museon perustamisvuosi on 1974. Ensimmäinen pysyvä näyttely avattiin 1978 Lahden Hiihtoseuran vanhassa saunassa. Nykyinen hiihtomuseorakennus avattiin yleisölle Lylyn päivänä 1.11.1989. Sen suunnitteli arkkitehti Esko Hämäläinen. Hiihtomuseon nykyinen uudistettu julkisivu, joka on yhdistelmä vinoja seiniä, puuta ja lasia, on professori Pekka Salmisen suunnittelema ja valmistui vuonna 2000.
Admission
5,00/3,00/2,00 EUR
Lahden historiallinen museo
Lahden historiallinen museo on Lahden kaupungin kulttuurihistoriallinen museo ja Päijät-Hämeen maakuntamuseo. Se on perustettu vuonna 1924. Museon näyttelyt ovat esillä entisessä Lahden kartanon päärakennuksessa (rakennettu vuonna 1897, museon käytössä vuodesta 1968, arkkitehti Hjalmar Åberg). Museon kokoelmahallinto on keskitetty konservointikeskukseen (Sopenkorvenkatu 9).
Lahden kartanon ensimmäisessä kerroksessa ovat museon vaihtuvat näyttelyt, pienoismallisali, Fellman-huone sekä museokauppa. Toisessa kerroksessa on esillä Klaus Holman muistokokoelma (antiikkia Keski- ja Etelä-Euroopasta keskiajalta 1700-luvun lopulle). Kolmannessa kerroksessa on tilaa vaihtuville näyttelyille sekä museon asehuone.
Admission
5,00/3,00/2,00 EUR
Radio- ja tv-museo
Radio- ja tv-museo sijaitsee Radiomäellä, Lahden maamerkkien,150 m korkeiden radiomastojen, juurella. Museo kerää, tallentaa, tutkii ja pitää näytteillä radio- ja tv-toimintaan liittyvää esineistöä ja perinnettä.
Radiomäki on upea luontokohde aivan Lahden keskustan tuntumassa. Bongaa kävelykierroksella myös radiomastot, vanhat asemarakennukset ja vesisäiliö. Ylhäältä mäeltä aukeaa hulppea näkymä eteläiseen Lahteen ja Vesijärvelle.
Admission
5,00/3,00/2,00 EUR
The museum on google maps: