in detail
Amos Andersonin taidemuseo tunnetaan monipuolisesta ja vaihtelevasta näyttelytoiminnastaan sekä laajasta modernin taiteen kokoelmastaan, josta on aina valikoima esillä. Esillepanoon kuuluu myös muutamia saleja Amos Andersonin kodista ja hänen yksityinen kappelinsa. Museon yhteydessä toimii myös viihtyisä Café Amos ja museomyymälä.
Vuosittain museo järjestää 8–12 erikoisnäyttelyä. Esillä on pääasiassa kuvataidetta, mutta myös mm. taideteollisuutta ja kulttuurihistoriallisia näyttelyitä. Ohjelmassa on sekä vanhaa että uutta, ja näytteillä voi samanaikaisesti olla jopa kolme erikoisnäyttelyä. Painopiste on kotimaisessa kuvataiteessa, mutta myös kansainvälisiä ilmiöitä esitellään säännöllisesti.
Museon kokoelmat kattavat kuvataidetta lähinnä viimeisen sadan vuoden ajalta. Hankinnoissa painopiste on uudessa taiteessa. Osa vanhemmista teoksista on kuulunut Amos Andersonin omaan kokoelmaan. Museon omat ostot ovat täydentyneet useilla lahjoituksilla ja talletuksilla.
Amos Andersonin taidemuseo
Admission
8,00/6,00/4,00/0,00 EUR
The museum on google maps: